Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mastercam. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mastercam. Näytä kaikki tekstit

maanantai 16. joulukuuta 2013

Rannerengas


Tarkoitus oli tehdä rannerengas luokkamme pienjyrsinkoneita hyödyntäen. Mallinsin rinkulan SolidWorks ohjelmalla ja sen pohjalta tein työstöradat Mastercamilla. Monien KOSY-koneesta johtuvien virheiden ja pilalle menneiden työstöjen ja tuhoutuneiden aihioiden jälkeen sain kuitenkin laittaa vanhan kunnon retromasiinan (Hullhorst) työstämään rannerenkaani. Tein koruni pähkinäpuusta ja hioin sen niin sileäksi kuin mahdollista. Pintaan sipaisin ohuen kerroksen vahaa ja korustani tuli oikein hyvä.

Kosy hommissa


tiistai 13. marraskuuta 2012

Astiasto

Tehtävänämme on suunnitella ja valmistaa astiasto muovista




Nyt jakso on puolivälissä ja kohta on alettava valmistaa tuotteita. Tähän asti olen kehitellyt ideaani ja kasvattanut siitä pienen tarjoiluastiaryhmän. Astian muoto pysyy samana, mutta koko, väri ja syvyys vaihtelevat.
 Astiaa suunnitellessani piirtelin lintuja. Rajasin niistä osia ja aloin viedä pyrstöosaa eteenpäin ja piirsin sitä SolidWorks-ohjelmalla, jossa se sitten pikkuhiljaa muotoutui tuollaiseksi tammenlehden näköiseksi.
 Jonkin verran olen myös työstänyt muotteja, joilla nuo sitten muovikoneella niiden avulla tehdään. Pienten astioiden muotteja olen käsin väsäillyt, mutta luulenpa tekeväni ne samoin kuin suuren astian muotin, jonka teen CNC-jyrsimellä. Seuraavaksi olisi tarkoitus saada työstöradat tehtyä.