Näytetään tekstit, joissa on tunniste portfolio. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste portfolio. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Aloitetaanpas



Sunnuntai-iltani ratoksi päätin aloittaa tämän portfolioblogin väsäilyn.

Eli tämä on siis ammatillinen portfolio/opinnäytetyö, johon päivittelen kaikenlaista muotoilun ja mallintamisen opiskeluuni liittyvää.



Ensimmäisen opiskelujakson tuotoksia

Leikkuulauta. Ensimmäinen valmistamani tuote. Homma lähti käyntiin hakemalla koivuinen lankun pätkä varastolta ja sitä sitten sahailtiin, höyläiltiin, liimailtiin ja hiottiin kaikennäköisillä koneilla.
Pannunalunen. Koivusta tehty ristikko taltan, nuijan ja sahan kanssa taistellen. Onneksi on olemassa liimaa, nimittäin ilman sitä tuo ei pysyisi kasassa mitenkään.


Puunuija. Tämän valmistamisessa tutustuinkin sorvin kanssa. Varsi on tammea ja vietin lähes seitsemän tuntia sorvin äärellä saadakseni tammisen palikan näyttämään tuolta. Mutta niinhän se on, että hiljaa hyvä tulee. Nuijaosuus on saarnia. Hioin tovin tuotakin ja lopputulos oli kuitenkin se, ettei siinä ole yhtäkään tasaisen suoraa pintaa, koska hioin aluksi aivan vääriä kohtia. Hieman epäonnistunut räpellys, mutta oppia ajan kanssa.

Henkari. Ensimmäinen tuotteen suunnittelutehtävä. Idea lähti kädestä, kun pyörittelin peukaloitani ja pohdiskelin henkaria ja siitä tuo sitten sai tuollaisen muodon.